Lisää tuotteet ostoskoriin ennen siirtymistäsi kassalle

Valokuvaus
Video

Onnistu katuvalokuvauksessa – 8-vaiheinen aloittajan opas

2022-04-28
Kuva: Tomas Wikers

Kadut ovat kuvauspaikka, jonka miljöö ja päähenkilöt muuttuvat joka sekunti. Katuvalokuvaus on tapa tutkia, havainnoida ja ikuistaa hetkiä, tunteita ja tunnelmia jokapäiväistä elämää. Päivitä osaamisesi intohimoisen valokuvaajan Tomas Wikersin avulla, joka jakaa nyt parhaat neuvonsa katuvalokuvaukseen.

Katukuvaus on tapa tutkia, löytää uusia näkökulmia ja ainutlaatuisia hetkiä joka päivä.

Kaikki kuvat Tomas Wikers | @tomaswikers

Aluksi muutama sana kameravalinnasta.

Katuvalokuvauksessa kannattaa yleensä sulautua ympäristöön ja olla kiinnittämättä liikaa huomiota itseensä. Käytän usein kompaktia taskukameraa, kuten Ricoh GR III:sta, tai kompaktia, peilitöntä kameraa, kuten Fujifilm X-Pro2:ta ja sen kanssa Samyang 12 mm f/2 NCS -objektiivia. 23 mm tai 35 mm toimivat myös hyvin ja nämä ovat todennäköisesti vielä sopivampia katuvalokuvaukseen. Näillä kameroilla on mukava kuvata ja niitä on helppo kantaa mukana. Ja lisäetuna ihmiset luulevat minua turistiksi, joten saan olla rauhassa. Joskus käytän myös Rolleiflex -kameraani ja se on hieno keskustelun aloittaja, koska analogiset vintagekamerat kiehtovat monia.

1. Kohteita löytyy kaikkialta

Katuvalokuvaa ei välttämättä tarvitse ottaa kadulla tai kaupunkiympäristössä. Pieniä, hauskoja tilanteita voi tapahtua missä tahansa – kuten puistossa, kahvilassa tai kampaajalla. Viivy muutama minuutti ja katso ympärillesi nähdäksesi tapahtuuko jotain jännittävää. Jos ei, jatka matkaa ja kokeile toista sijaintia ja palaa vaikka myöhemmin.

2. Ole yksi askel edellä

Valokuvauksessa asioiden näkeminen on kaikki kaikessa, mutta katuvalokuvauksessa sinun on yritettävä jopa ennakoida tilanne ennen kuin se tapahtuu. Mielenkiintoiset hetket tapahtuvat usein yllättäen, ja silloin täytyy olla varautunut kaikkeen. Varmista, että kameran valotusajan, aukon, ISO:n ja tarkennuksen arvot on asetettu sopiviksi, jotta voit nostaa kameran nopeasti silmälle ja vain painaa laukaisinta.

Jos näet, että jotain mielenkiintoista on tapahtumassa ja joudut vielä säätämään kamera-asetuksiasi, niin huomaat pian, että hetki on kadonnut. Katukuvauksessa sinulla on vain muutama sekunti aikaa tehdä päätäksiä ja on oltava aina valmiina. Kuvaan yleensä aukkoautomatiikka päällä ja asetan aukoksi jotain välillä f/5,6-8 ja tarkennuksen noin 3-4 metristä äärettömyyteen.

3. Käytä taustaa hyödyksesi

Julisteita ja seinämaalauksia voidaan käyttää taustana tukemaan tarinaa. Vältä kuitenkin taustalla olevia häiritseviä elementtejä, kuten pylväitä, puita tai katukylttejä, jotka saattavat jopa näyttää siltä kuin ne kasvaisivat ihmisten päistä.

4. Ole kärsivällinen

Joskus sinun on odotettava kauan onnistunutta kuvaa. Valitse ympäristöstä kohde tai valo, jolla näyttää olevan potentiaalia onnistuneelle kuvalle ja tarkkaile hienovaraisesti. Jos olet onnekas, lopulta tapahtuu jokin mielenkiintoinen tilanne, tehden odottamisesta sen arvoista.

5. Vangitse liike

Valokuvan ei tarvitse aina olla terävä. Liike-epäterävyyttä sisältävillä kuvilla on usein aavistus runollista ilmaisua, koska kaikki yksityiskohdat eivät ole erityisen selkeitä. Kun kuvaat liikkuvia kohteita, yritä panoroida kameraasi ja käytä pitkää valotusaikaa, kuten 1/15 sekuntia. Tällä tavalla tausta muuttuu epäselväksi, kun taas itse kohde on kohtuullisen terävä.

6. Muista kumartua

Suorilla jaloilla valokuvaaminen antaa harvemmin parhaan perspektiivin. Matala kamerakulma tarkoittaa parempaa yhteyttä valokuvaamasi henkilön kanssa. Kun kumarrut alemmas tai kallistat kameraa hieman sivuun, saat myös mielenkiintoisemman sommitelman. Tämä voi myös auttaa pääsemään eroon taustalla olevista häiritsevistä elementeistä.

7. Valo ja varjo

Valo on ehdottoman tärkeä asia valokuvauksessa. Aurinkoraidat ja varjot voivat olla kauniita elementtejä kuvan sommittelussa ja antavat suuntaa ja tunnelmaa. Käytä muutama minuutti kokeillen erilaisia asetuksia varmistaaksesi, että saat täydellisen kuvan ja että oma varjosi ei näy kuvassa. Parhaan valon löytää yleensä aamuisin ja myöhään iltapäivällä. Iltavalo ja pilvinen sää ovat mahtavia tuomaan sävyjä esiin. Kuvaamista kirkkaassa auringonvalossa tulisi välttää, paitsi jos kohde hyötyy siitä erityisesti (tämä on mahdollista). Varo kuitenkin omaa varjoasi!

8. Mustavalkoinen vai väri?

Värikuvat ovat parhaimmillaan, kun väri on asetelman tärkeä ainesosa. Mustavalkoinen kuva korostaa sisältöä ja suorastaan pakottaa katsojan näkemään kuvan aiheen. Jos kuvaat RAW-muodossa, voit päättää myöhemmin näyttääkö kuva paremmalta värillisenä vai mustavalkoisena. Jos valitset jälkimmäisen, on tärkeää tehdä huolellista työtä digitaalisessa pimiössä, jotta valo, varjot, kontrasti ja pienet, hienot harmaasävyt todella nousevat esiin lopullisessa kuvassa.

Tilaa uutiskirje

Saat tiedon viimeisimmistä tuoteuutuuksista, inspiraatioista ja erikoistarjouksista.